 |

Uusia konsultointituotteita – Markkinoinnin auditointi ja Palvelujen tuotteistaminen
2C kehittää kahta uutta omaa tuotteistettua konsultointituotetta, joita on tarkoitus pilotoida
kevään 2006 aikana.
Markkinoinnin auditoinnissa käytetään hyväksi laadun kehittämisen ajattelua ja välineitä. Organisaation markkinointi- ja asiakaspalvelutoimintoja arvioidaan monelta kannalta; esimerkiksi CRM (asiakastieto ja sen hyväksikäyttö), markkinointiviestintä, asiakkaiden kuunteleminen, markkinoinnin suunnitelmallisuus sekä markkinointitoimintojen ja organisaation muiden toimintojen kommunikaatio ja yhteistyö. Arviointia suorittaa organisaation oma henkilöstö, 2C:n asiantuntija sekä joissain tapauksissa myös organisaation asiakkaat.
Palvelujen tuotteistaminen on tarkoitettu sekä uusille että jo pidempään toimineille yrityksille ja organisaatiolle. Palvelujen merkitys Suomen taloudessa kasvaa jatkuvasti ja yrittäjyys ja palvelut nähdään yhteiskunnassa tärkeinä kehittämisalueina. Edellisen johdosta Palvelujen tuotteistaminen -konsultointituotteesta tehdään oma versio alkaville palveluyrityksille. Suuremmille organisaatiolle konsultointituotteeseen voidaan yhdistää eri moduleja, mm. sähköisillä tutkimusvälineillä toteutettuja asiakas- ja markkinakartoituksia.
4.1.2006
|
 |
 |