
Oulun Ekonomien jäsentutkimuksessa 262 vastaajaa
2C toteutti Oulun Ekonomeille jäsentutkimuksen, johon pystyi vastaamaan sekä sähköpostilinkin että yhdistyksen verkkosivujen kautta. Etenkin sähköpostivastausvaihtoehto osoitti tehonsa; vastausprosentti oli tällöin 59 %. Raportti tuloksista lähetettiin sähköpostitse jäsenille pdf-muodossa. Kokonaisuutena tuloksista saatiin runsaasti tietoa yhdistyksen toiminnan sekä suomalaisen ekonomikoulutuksen kehittämiseen.
”On aina positiivista saada uusia yhteistyökumppaneita, etenkin jos he voivat olla tukemassa toimintamme kehittämistä. Kumppaneista on meille hyötyä esimerkiksi kun haluamme järjestää yritysvierailuja. Kumppanimme ovat myös tuleville jäsenillemme, Oulun yliopiston ekonomiopiskelijoille, oiva kontakti opinnäytettä tai kesätyötä ajatellen”, kertoo Oulun
Ekonomien johtokunnan jäsen ja tiedotusvastaava Petri Karinen.
”Olin itse Oulun Ekonomien johtokunnassa reilut kymmenen vuotta sitten. Jo silloin yhteistyökumppanit olivat tervetulleita. Kannaltamme yhteistyössä on kyse suhdetoiminnasta, mutta ennen kaikkea tavoitamme henkilöitä, jotka tulevaisuudessa voisivat olla kiinnostuneita työskentelemään 2C:n palveluksessa”, kertoo toimitusjohtaja Mikko Pesonen yhteistyön taustoista.
Oulun ekonomien jäsenmäärä on noin 650 ja se järjestää jäsenistölleen monipuolista toimintaa mm. yritysvierailujen, kulttuurin ja liikunnan saralla. Yhdistyksellä on jäsenilleen myös oma mökki Iso-Syotteellä. Yhdistys kuuluu Suomen Ekonomiliittoon, SEFEen.
www.oulunekonomit.fi
9.9.2004
|